Showreel 2015

Tässä mun Showreel 2015 vuodelle. Video on koottu osasta vuonna 2014 julkaistuista töistä. Videon tekoon meni kolme viikkoa. Valtisin mahdollisimman paljon materiaalia, mitä en ole ennen käyttänyt ja lisäilin omaksi iloksi taltioituja making of – kuvia ja videoita sekaan. Ulkoisten kovalevyjen selaamisessa oli iso homma ja ensimmäinen versio videosta kestikin neljä minuuttia. Mielenkiinnosta tarkastin samalla ykköskamerani kuvanottomäärän tältä vuodelta, […]

HÄÄKUVAUS

Dokumentaarinen hääkuvaus sisältää aamun meikkaukset ja valmistautumiset, vihkimisen kuvauksen, viralliset hääpotretit sekä hääjuhlan taltioimisen. Hääpari saa kaikki kuvat itselleen täydellä käyttö- ja teettämisoikeudella ilman kuvien päällä olevaa kuvaajan logoa.Kuvat toimitan pilvipalvelun kautta, josta hääpari saa ladata täysresoluutioiset ja valmiiksi muokatut kuvat itselleen vapaaseen käyttöön. Latauslinkkiä voi halutessaan jakaa myös häävieraiden kanssa.Käsiteltyjä kuvia tulee koko päivältä yleensä […]